Kisablogi | EM 2014 | Kamien Pomorski, Puola 17-23.8

Tämä on Kaizun vapaamuotoinen kisablogi EM2014 matkavalmisteluista ja itse kisatapahtumasta.

to, pe, la 2014-08-21-23

Olipa haastavat kisat. Näsijärven shiftit ovat leikkiä Pomorskin vastaaviin. Voi sitä puuskien ja tuuliaukkojen määrää. No, tuntui olevan haasteellista kaikille meille. Vanhat muistumat peruuttelun tarpeellisuudesta tuli sekin koettua. 30900 ihmetteli puolen kryssiä kunnei kulje mihinkään. Ja löytyihän sieltä kölistä hirveä paakku heinää. Kunnei senkään öoistaminen riittänyt, kaivoimme vielä käsivarren syvyydeltä peräsinlavasta kolmesta kerroksesta leviä.

Mutta niinkuin mainio etäreportterimme kirjoitti, mikään ei korvaa kokemuksen hankkimista isoista regatoista. Nyt palkintojenjakoon.

ti+ke 2014-08-19...20

Ti
Mittaukset ja rekisteröinti saatettiin päätökseen tiistaina. Useat venekunnat lähtivät ulos Pre-raceen. Yli kymmenen metrin tuulessa useat venekunnat päättivät kuitenkin jättää kisan kesken ja säästää keskiviikon ensimmäisiin startteihin.

Ke
Ohjelmassa oli kolme starttia. Todellisuudessa vain yksi saatiin läpi, ja sekin liian kovassa tuulessa, sanokoon järjestäjien mittarit mitä vaan. Suomi-tiimeistä kisan ajoivat läpi vain Kotisalot ja Saarhelo-Vääriskoski. Viime mainitulla oli haasteita uuden veneen kanssa: juuri ennen starttia katkesivat puomin alasvetäjän ja maston taaksevetäjän köydet. Vene ylitti lähtölinjan yli kome minuuttia myöhässä. 12-15 m/s tuulessa muut ehtivät siinä vaiheessa jo pitkälle. Lehtiset ja Toijat päättivät säästää paukkuja ja kamoja seuraaviin päiviin.
Illalla Juha ja Kai osallistuvat kansallissihteerien kokoukseen.

Kovaa tuulta on ennustettu myös torstaille.

ma 2014-08-18

Team Toija-Saarhelo ja Team Kotisalo saapuvat aamu kuudelta vihdoin kisapaikalle silmät ristissä. Matka Travemündesta Berliinin kautta otti sellaiset kahdeksan tuntia. Sitten suoraaan aamupalalle morjestamaan Lehtisiä ja sitten unta palloon.
Edessä pitkä mittauspäivä.

su 2014-08-17

Lehtiset päättävät lentää Turku-Gdansk aamukoneella Puolaan ja ajaa sieltä vuokra-autolla Kamien Pomorskiin, jossa pidetään illalla EM-kisojen avajaiset. Muut missaavat avajaiset lentäessään vasta su illalla Berliiniin, josta Jukka ja Pekka poimivat yökyöpelit kyytiin joskus ma aamuyöllä ajettuaan ensin 270 km Travemündesta Berliiniin. Sieltä matka jatkuu vielä 250 km Kamien Pomorskiin, johon saavutaan toivottavasti aamuyöllä. Kuulostaa aika urakalta. Sitten painumme nukkumaan ennen veneiden ja purjeiden mittauksia. Tämä on ainakin kunnianhimoinen suunnitelma. Toivottovasti kaikki menee hyvin.

la 2014-08-16

Jukka Kotisalo ja Pekka Toija ajavat tuplatrailerit Helsinki-Travemünde lauttaan ja starttaavat matkan kohti Puolaa.

2014-07-24

Matkasuunnitelmaksi näyttää muodostuvan, että Jukka ja Pekka vievät veneet ja varusteet tuplatrailereilla HEL-TRA lautalla ja muut miehistön jäsenet lentävät Berliiniin ja hyppäävät siellä kyytiin/vuokraavat auton. Näillä näkymin pääryhmä missaa su illan avajaisjuhlat. Toivottavasti kansallissihteerin matkaseurue ehti paikalle pitämän Suomen lippua korkealla.

2014-07-15

Päivitetty kilpailukutsu julkaistaan.

2014-06-20

Kisoista näyttää muodostuvan massiiviset ja tyylikkäästi järjestetyt - ainakin mitä tulee facebook- ja nettisivujen tyylikkyyteen.

2014-06-01

Sen jälkeen, kun V. Aalto-Setälä päätti jättää matkan väliin, Suomi-tiimin koostumukseksi muodostuu

  • FIN30900 Kai Saarhelo -Riku Vääriskoski
  • FIN30833 Hanna-Leena ja Juha Lehtinen
  • FIN30588 Jukka ja Eija Kotisalo
  • FIN29642 Anni ja Pekka Toija

    2014-01-01

    EM-kisojen maakohtaiset osallistumiskiintiöt on poistettu, mikä avaa mahdollisuuden kasvattaa osallistujamääriä, ehtona taitaa olla ainoastaan kansallissihteerin arviointi osallistuvista venekunnista "good standing in the fleet". Myös Euroopan ulkopuoliset tiimit voivat osallistua, mikä kasvattanee osallistujamäärän ennätyssuureksi.

    *****************************************************************
    EM2014 Puola, Kamien Pomorski

    Aikataulu: 17-23.8
    * su-ti mittaukset
    * ke 3 starttia, to 3 starttia, pe 3 starttia, la 2 starttia
    Paikka: Kamien Pomorski, Puola. Sisäjärvi, josta kanava Itämereen.
    Kisasivut: www.eurosnipe2014.com
    Erikoisuus: GPS tracking starttien aikana: http://velaspl.pt/

    Suomesta osallistuvat

  • FIN30900 Kai Saarhelo-Riku Vääriskoski
  • FIN30833 Hanna-Leena ja Juha Lehtinen
  • FIN30588 Jukka ja Eija Kotisalo
  • FIN29642 Anni ja Pekka Toija
    *****************************************************************

    *päivitetty 2014-08-17 | kaisaarhelo